lauantai 1. marraskuuta 2014

Kauden avaus kotikisoissa! :)

Moi!

Kausi avattiin siis viime viikonloppuna Turussa, kun Lahjan Tytöt järjesti perinteisen Cailap Cupin lisäksi nyt myös Cailap Kilpa Cupin.
Virallinen harjoitusvuoro meillä oli jo lauantai-illalla ja itse kisasuoritus sunnuntaina koko kisan viimeisenä, joten se toi omia haasteita valmistautumiseen.

Kisasuorituksessa oli paljon hyvää, mutta myös rutkasti parannettavaa. Keilat pysyivät hyvin käsissä, joten siihen oltiin tyytyväisiä. Ohjelmassa tuli kuitenkin yllättävän paljon sellaisia eriaikaisuuksia, mitä treeneissä ei ole nähty. Onko tää vaan meidän joukkueen ongelma vai tuntuuko muistakin että isojen hallien kisoissa musiikki on aina paljon hitaampi? :D
Myös tasapainoissa tuli virheitä. Ilmaisu oli jo ihan hyvällä tasolla ekaksi kisaksi. :)

Pisteitä saatiin   4,50  3,13  7,25  =  14,88

Etenkin teknisiin oltiin tyytyväisiä, ne oli sarjan toiseksi parhaat. Lopputuloksena siis 7. sija.
Tästä on hyvä lähteä parantamaan etenkin suoritusta, eli jatketaan huomenna Kupittaalla TUL:n aluekisoissa! :)


Syksyn teemana meillä siis Pahattaret :)





Valmentajat on enemmän kuin tyytyväisiä, koska tytöt laittaa itse kaikki meikit ja hiukset :D


3 kommenttia:

  1. Sehän on oikeasti totta, että kisapaikoilla, isoissa halleissa musa on hieman hitaampi, koska sali on iso ja äänennopeus on hitaampi, se ei iske samalla sekunnilla joka kohtaan salia

    VastaaPoista
  2. Mistä idea alkuasentoon?:) hieno!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :) alkuasento esittää valtaistuinta :D

    VastaaPoista