perjantai 11. huhtikuuta 2014

Aluemestaruuskilpailut 2014 Kupittaa!



Moikka!

Ajateltiin tulla kirjoittelemaan tänne teille n. viikko sitten olleista aluemestaruuskilpailuista.

Paikalla meidän joukkueen piti olla hieman ennen puolta kahdeksaa, koska lämppä aloitettiin hyvissä ajoin ennen harkkasuoritusta. Harkkasuorituksemme oli ihan ok. Ei kuitenkaan oltu erityisen tyytyväisiä siihen, sillä jonkun verran näkyviä mokia siellä tuli. Käytiin tämän suorituksen jälkeen vielä kaikki tasapainot yhdessä läpi, koska niissä oli tullut eniten virheitä.

Meikit, hiukset ja muut laitettiin heti tasapainoilujen jälkeen. Upeista meikeistämme sai jälleen kerran kiittää Ninaa. Olimme yllättävän nopeasti valmiita ja pian alkoikin valmistautuminen alkumarssiin. Alkumarssi alkoi 12:15 ja suuntasimme sen jälkeen Lahjan Tyttöjen ryhmäkuvaukseen.

Kaikilla alkoi olla nälkä ja suurimman osan omaat eväät oli jo syöty… niin päätettiin yhdessä lähteä käymään kaupassa. Meillä oli tosi paljon aikaa ennen oikeaa suoritustamme, koska teimme vasta numerolla 45 eli noin puoli viiden aikoihin. Syötiin yhdessä ja katsottiin kisoja. Juuri ennen kisasuoristusta yhdelle tytöistämme tuli huono olo. Käytiin useaan otteeseen haukkaamassa ulkona happea, Kupittaan huonon ilman vuoksi.

Suorituksemme oli suoraan sanottuna epävarma, ja meillä on epäilyksemme mistä se johtui, hahah. Muutama näkyvä virhe ja ei juuri yhtäkään onnistunutta tasapainoa. Nosto tosin onnistui toisin kuin Caribiassa, jee!

Epävarmuutemme ja muut virheet näkyivät pisteissä. Saimme 13,50 kokonaispistemääräksi ja emme olleet lainkaan siihen tyytyväisiä, sijoituimme viidenneksi. Pystymme onneksi parempaan suoritukseen! Nyt vaan hurjaa treeniä ja kova tsemppi ensi sunnuntain kisoihin jälleen Kupittaalle! :)


Super paljon onnea kaikille aluekisojen mitallisteille!!








Näistä kuvista iso kiitos kuuluu Anni Taivaiselle, jonka blogiin pääset TÄSTÄ


Ja tästä kuvasta kiitos kuuluu Siirille, jonka blogiin pääset TÄSTÄ!